Kustannusvuosi: 1980
Kustantaja: Wsoy, Porvoo, Helsinki, Juva
Sivuja: 92
ISBN: 951-0-10027-7


Arvosteluja:

   Mirja Bolgár, Uusi Suomi 7.9.1980
   Harry Forsblom, Helsingin Sanomat 14.9.1980
   Seppo Heiskanen, Nuori Voima 6/1980
   Kari Hotakainen, Savon Sanomat 5.9.1980
   Olavi Jama, Kaleva 4.11.1980
   Jari Tervo, Kansan Uutiset 1.11.1980
   Arto Virtanen, Suomen Sosialidemokraatti 6.9.1980
   Leo Lindsten, Kanava 1980, s. 583


Lukunäyte:

   Eurooppalainen runoilija istuu työhuoneessaan
   lempeässä sikarinsavussa, takanaan viisituhatta sivua
   julkaistuja runoja, esseitä ja elämänviisautta.
   Hänen paljaat ohimonsa ja harmaa tukka
   loistavat hyvyyden ilmentyminä aikakauslehdissä.
   Hän saa kirjeitä lukijoilta, jotka sytytti säepari.
   Hänellä on kunniamerkkejä, aikaa, häntä sanotaan maestroksi,
   hyllyissä kirjoja seitsemällä kielellä. Hän maistaa
   Shakespearen sonettien suloisen katkeruuden, tuntee
   Pushkinin loiston, joka verhoutuu venäjän mysteereihin.
   Hän on herkutellut lainaamalla kreikkaa ja sanskriittia
   ja on parhaimmillaan vihjaillut solmukirjoitukseen.
   Siinä hän istuu silti pää käsien varassa ja tavoittaa
   aasialaisen lapsen kuolemanpelkoa. Ei niinkään pelkoa,
   hän päättelee, vaan mieletöntä halua elää mielettömyydessä,
   tai kenties hän tulkitsee väärin kasvot uutisfilmissä,
   itsepäiseksi katseen nälkiintyneessä päässä,
   mutta pelottava voima on vääntyneissä jäsenissä,
   kuin nääntyvä kasvi ne syyttävät juuri katsojaa.
   Hän osaa kuvitella, miltä tuntuu
   liejun ja ulosteiden puuro pakolaisleirillä, hän juoksi
   näet kerran paljain jaloin sateessa äitiä pakoon.
   Silti hänellä ei ole pääsylippua lapsen hiljaisuuteen,
   siellä jo perhosen siipi aiheuttaa jyrinää.
   Hän tahtoo kuitenkin koko viisaudellaan
   vapautta sille lapselle, siis ravintoa, kasvua,
   ja lopuksi mieheksi varttuneelle rohkeutta sanoa totuus,
   sillä lapsi tietää, mikä on oleellista, jotta kuolema
   voitettaisiin ja ihminen tuoksuisi täytenä kukintona.
   Runoilija tahtoo tahtomistaan, vaikka on kirjannut
   maailman kaaoksen, historian murhenäytelmäksi.
   Mutta hän ei tekisikään kieltääkseen tuotantonsa,
   muuttuakseen lapsen vapaudeksi, rakkauden järjestelmäksi,
   mutta kukaan ei kirjoita pyytääkseen häneltä uhrausta.
   Hänellä on miljoona sanaa ja ne hajoavat kirjaimiksi.
   Humanismin kohdalla tietosanakirjassa tarjotaan selitystä,
   hän on sepittänyt itse sen elegantin artikkelin.