kuva


Alkuun
Kirjailijan esittely
Tuotanto
Lähteet
Yhteystiedot
Toteutus

Esittely



Pentti Holappa (s. 11.8.1927) vietti lapsuutensa isovanhempiensa hoivissa pientilalla Ikaalisissa. Isä hylkäsi juuri ennen Pentin syntymä perheensä, eikä yksinhuoltajaäiti voinut ottaa kolmea pientä lastaan Tampereelle, jossa hän työskenteli kutojana Tampellan tehtaassa. Käytyään kuusiluokkaisen kansakoulun Pentti muutti äitinsä luo Tampereelle ja meni 12-vuotiaana ensimmäiseen työpaikkaansa. Hän luki paljon ja jo murrosikäisenä hän alkoi kirjoittaa runoja. Setlementtiliikkeen ylläpitämästä Ahjolan vapaaopistosta hän löysi ystäviä ja innostavaa toimintaa.

Kun Pentti oli 18-vuotias, hän sai työpaikan Helsingissä Akateemisen kirjakaupan varastossa. Hän opiskeli omatoimisesti ruotsinkielen ja yleni myyjäksi. Kalliolan kynäilijäpiirissä muodostui ystäväjoukko, jossa kaikki muut kuin Pentti olivat yliopisto-opiskelijoita. Pentti kuroi määrätietoisesti opiskellen umpeen koulutuseron sekä yleissivistyksen että kielitaidon suhteen, sillä pian hän osasi ruotsin lisäksi myös englantia.

Kalliolan kynäilijäpiiriläisistä kehkeytyi suomalaisen kirjallisen modernismin eräs vaikuttajaryhmä ja Pentti Holapasta tuli ryhmän yksi keskeinen henkilö. Hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Narri peilisalissa vuonna 1950, novellikokoelman Peikkokuninkaat 1952, runokokoelman Maan poika 1953 ja romaanin Yksinäiset 1954.

Pentti Holappa tiedosti homoseksuaalisuutensa jo varhain, mutta asenneilmasto sen ajan Suomessa oli suvaitsematon ja armoton. Monien muiden tapaan hän kävi läpi vaikean kriisin, mutta hän kuului niihin harvoihin, jotka uskalsivat ottaa ihmisoikeutensa.

Vuonna 1953 hän tutustui Olli-Matti Ronimukseen. Miehet rakastuivat toisiinsa heti ensitapaamisella ja ovat asuneet siitä lähtien yhdessä. He saivat kokea syrjintää ja paheksumista, mutta myös ihailua ja tukea.

Pentti Holappa ja Olli-Matti Ronimus tekivät ensimmäisen yhteisen matkansa Ranskaan vuonna 1953, jolloin he viettivät kuukauden Pariisissa. Vuonna 1955 he palasivat Pentin saaman stipendin turvin kymmeneksi kuuksaudeksi Ranskaan, tällä kertaa Nizzaan. Silloin he opettelivat ranskankielen ja heidän rakkautensa Ranskaa kohtaan on tehnyt siitä heille toisen kotimaan. Holapan runokokoelmissa Lähellä (1957) ja Katsokaa silmiänne (1959) ranskalaismaisema on suomalaisen ohella vahvasti läsnä, samoin novellikokoelmassa Muodonmuutoksia (1959) ja romaanissa Tinaa (1961).

Pentti Holappa työskenteli 50-luvun puolivälistä 60-luvun alkuun mainonnan parissa, mm. apulaisjohtajana Kauppamainos Oy:ssä. Kirjailijantyönsä ohella hän kirjoitti arvosteluja sekä lehtiartikkeleita ja toimi myös Suomen Kirjailijaliiton sihteerinä. Hän pyrki vaikuttamaan Suomen kirjalliseen kulttuuriin esittämällä vaihtoehtoisia ajattelutapoja ja laajentamaan suppeaa kansallista näkökulmaa.

Vuoden 1961 syksyllä Pentti Holappa ja Olli-Matti Ronimus muuttivat neljäksi  ja puoleksi vuodeksi Pariisiin. He alkoivat suomentaa ranskalaista uutta romaania ja ensimmäisenä valmistui suomennos Claude Simonin Flanderin tiestä vuonna 1963. Useiden romaanisuomennosten ohella he käänsivät myös näytelmiä, mm. Alfred Jarryn "Kuningas Ubun" (1966) ja useita Samuel Beckettin näytelmiä. Pentti Holappa toimi jonkin aikaa Helsingin Sanomien Pariisin kirjeenvaihtajana sekä avustajana suomalaisiin lehtiin. Pariisissa hän kirjoitti myös neljännen romaaninsa Perillisen ominaisuudet (1963), joka herätti aikanaan kummastusta. 1960-luvun Suomessa ei uudesta ranskalaisesta romanista vaikutteita saanutta kirjaa kunnolla ymmärretty.

Palattuaan Suomeen Pentti Holappa ryhtyi suunnittelemaan suomalaisittain uudentyyppistä, laaja-alaisesti kulttuuria ja yhteiskuntaa käsittelevää aikakauslehteä. Ajankohta alkoikin ilmestyä vuoden 1967 alussa, mutta se joutui jo vuoden kuluttua lopettamaan toimintansa taloudellisten vaikeuksien vuoksi.

Pentti Holappa kutsuttiin Helsingin Sanomiin kolumnistiksi ja vuodesta 1968 hänen huomiota herättävät viikottaiset kolumninsa ottivat kantaa ajankohtaisiin asioihin. Niissä hän painottaa ihmisoikeuksia, olipa kysymys sitten enemmistöstä tai vähemmistöstä ja erityisesti ihmisten velvollisuutta solidaarisuuteen heikompiaan kohtaan. Kolumnit ilmestyivät vuoteen 1978 asti ja osa niistä on koottu kirjaan Päätelmiä (1970).

1960-luvun loppupuolella Pentti Holappa aloitti sosialidemokraattina aktiivisen toiminnan politiikassa. Vuonna 1972 hän toimi toisena opetusministerinä (kulttuuriministerinä), ja ehti vain puoli vuotta kestäneen kautensa aikana panna vireille lukuisia uudistuksia. Kokemuksista politiikassa syntyi romaani Pitkän tien kulkijat (1976).

Vuonna 1976 Pentti Holappa ja Olli-Matti Ronimus ostivat Kampintorin antikvarisen kirjakaupan, jota he hoitivat eläkkeelle siirtymiseensä asti, runsaat kaksitoista vuotta.

Pentti Holapan edellisestä runokokoelmasta oli kulunut kaksikymmentä vuotta, kun hänen runokokoelmansa Viisikymmentäkaksi ilmestyi vuonna 1979. Pentti Holappa palasi runoilijaksi entisen kaltaisin taidoin, mutta ilmaisultaan uudistuneena ja vapautuneena. Runokokoelma Pitkiä sanoja (1980) vakiinnutti hänen uuden muotokielensä ja enteili hänen kypsyyskautensa runouden keskeisiä teemoja.

Palattuaan jälleen kirjailijaksi on Holapalta ilmestynyt kaikkiaan yli kymmenen runokokoelmaa. Kokoelmat Savun hajua ja Sormenjälkiä tyhjässä olivat Finlandia-palkintoehdokkaina. Runokokoelma Ankkuripaikka sai vuonna 1995 Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnon. Runoja myös käännettiin eri kielille; erityisen merkittävää oli pääsy arvostettuun ranskalaiseen Poèsie Gallimard -sarjaan, joka vuonna 1997 julkaisi Holapan runovalikoiman Les Mots Longs: poèmes 1950-1994.

Runojen lisäksi on syntynyt kolme teosta, joita voisi luonnehtia päiväkirjan, esseen ja muistelujen yhdistelmiksi: Ajan nuolet (1990), Jokapäiväistä aikaa (1995) ja Sotapäiväkirja (2004). Lisäksi hän on kirjoittanut näytelmän Adieu! (1991), jota esitettiin Kansallisteatterissa sekä romaanit Kansliapäällikkö (1996) ja Kaksi kirjailijaa (2002).

Vuonna 1998 ilmestynyt romaani Ystävän muotokuva aiheutti Suomessa melkoisen kohun. Se voitti Finlandia-palkinnon ja sitä ylistettiin, mutta myös kritisoitiin. Se oli ensimmäinen merkittävä suomalainen romaani, jossa homoerotiikkaa kuvattiin avoimesti. Joillekin se oli liikaa, ja seksuaaliaktien tarkasta kuvauksesta noussut kohu melkein hukutti romaanin kirjalliset arvot.

Ystävän muotokuvan jälkeen Pentti Holapasta tuli entistä selvemmin kirjailija, jota joko ihaillaan tai vieroksutaan.

Vuodesta 1995 lähtien Holappa on ollut Euroopan runouskatemian (Académie Européene de la Poésie) jäsen, 1999-2003 akatemian puheenjohtaja ja toimii tällä hetkellä kunniapuheenjohtajana.